Kävin äsken ulkona ukkosen jälkeen, ihmettelin lähinnä auringonpaistetta ja kuinka nopeasti rakeiden satamisen jälkeenkin lämpenee. Lisääntyvä valo on kyllä hyväksi, samoin raikas ilma sateen jälkeen. Heräsin tänään kirkkonummelta, söin aamupalan kuistilla ja hukkasin aamupäivän Espoossa katsastusasemalla, jossa joutuikin jonottamaan aluksi luvatun 20 minuutin sijasta melkein puolitoista tuntia. Onneksi siellä oli monta samassa suossa olevaa ihmistä ja tuli juteltua yhden kauniaislaisen tädin kanssa ummet ja lammet. Ja auto meni läpi katsastuksesta viimein. Jee. Nyt on mulle vuodeksi ajokkia, kunnes Retro-Hain hakee varmaan ensi Toukokuussa romuttaja, ellei ihmeitä tapahdu.

Muuten elämään kuuluu lähinnä pääsykoe-epätoivoa ja muuta sellaista peruskeväistä juttua. Pitäisi vain yrittää parhaansa, mutta jotenkin en saa itseäni hirveästi motivoitua. Mutta tässä on vielä aikaa, ja ainakin keväällä kaikkien ylle tahmeana valunut siirappi on vältellyt mua ahkerasti, joten ainakaan ei ole muuta mihin keskittyä. Ellei nyt kavereiden kanssa lagaamista oteta lukuun. Nyt luen vielä puolisen tuntia ja sit lähden poikien kanssa lautapelaamaan.

Arf. Miksi Spotifyssä The Crashin kanssa samalle sivulle on sekoittunut jonkun ei-yhtään-mun-makua-siis-huonon Crash! nimisen bändin musiikkia ja sufflella kuunnellessa saa kokoajan vaihdella kappaleita.

Heräsin tänään seitsemältä tavattoman pahantuulisena oppilaskunnanhallituksen kokoukseen, onneksi ruokalassa tarjottu aamupala himmensi ärtymykseni, ja nyt olen varsin hyväntuulinen, vaikka oikeasti pitäisi herätä vasta 9.45. Oikeastaan ihanaa olla joskus aamullakin jalkeilla, yleensä menee johonkin köhköh kymmeneen, yhteentoista. Lisäksi ikkunasta voi vakoilla kaikkia, äsken ulkopuolella oli joku kaivuri ja sitten epäonninen teatterilinjalainen joka on 10min myöhässä tsk. tsk.

Tän päivän to do lista on pitkä. Ja se näyttää suunilleen tältä:

-Kulttuurihissan tunti
-Selvitä antiikin pitojen orjatyövoiman edistyminen
-Käy hakemassa ajokorttisi poliisisedältä. (Se uusi, en ole tehnyt mitään tuhmaa)
-Käy verovirastossa selvittämässä verokorttisi kohtaloa
-Tee loppuun: Runoanalyysi, novellianalyysi ja romaanianalyysi. PALAUTA ne.
-Selvitä onko vaarallista, jos raporttihommaa ei tee ajoissa.

Jos kaikki kohdat on yliviivattu päivän loppuun mennessä, olen tyytyvväinen. Lista itsessään ei ole pitkä, mutta pelkästään noiden analyysien kanssa menee tunteja.

Pitkästä aikaa taivas on rauhoittavan sininen, ulkona on lämmintä ja kaikki lumi sulaa pois. Vähän kuin olisi joku huijauskevät meneillään, joka kertoo että nyt valo lisääntyy ja kohta on kesä, vaikka oikeasti pitäisi sen joulunkin ylitse vielä mennä.

Parannuin kuumetaudistani alkuviikolla, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että paranemista edesauttoivat useat pihalla käydyt lumisodat, saunominen, ryyppääminen ja lumihangessa pyöriminen. Tai no sanotaanko, että parannuin kaikesta huolimatta. Keskiviikkona oli oppilaskunnan hallituksen kosteat ja hauskat pikkujoulut, eilen olin taas Siilukkaisen kanssa kahvilla ja siivottiin täällä ihan hulluna Maijan kanssa. Tämä päivä näyttää menevän ihan lagauksen piikkiin, ja huomenna suuntaan matkani kohti Turkua, tuota pelottavaa pohjoista kaupunkia, koska siellä pitäisi käydä istumassa parilla luennolla.

Viime yö oli kerrassaan helvetillinen, vuoroin kylmä ja toisinaan todella kuuma. Kuumetta yli 39 astetta. Lisäksi koko tauti saapui luokseni melkein tyhjästä, nyt vain pitää pohtia mistä olen onnistunut keräämään noin paljon pahaa karmaa. Syyttäisin tosin enemmän sitä, että olen töissä kassalla paikassa, joka on aina täynnä lapsia ja koululla kaikki pöpöt kiertää tehokkaasti. Tänään on onneksi helpottanut hieman, on vaan ärsyttävä päivä. Olen sen verran kunnossa, että on tylsää, mutta kumminkin niin kipeä että kirjan lukeminenkin on liian haastavaa. Aamulla huvitti kun kirjallisuustieteen opettaja soitti mulle kamalan huolestuneena, että missä olen ja miksi en ole tunnilla. Ei ilmeisesti sentään tullut hakemaan kotoa, tapahtuu tuolla akatemialla sitäkin.

Kuumehoureita lukuunottamatta kuuluu hyvää. Viihdyn Granissa edelleen mainiosti niiden muiden hullujen kanssa, lisäksi olen löytänyt jostain kauan kadoksissa olleen motivaation ja odottelen innolla pääsykoekirjojen julkistamista. Olen ajatellut tänä vuonna ottaa sen hakemisen enemmän tosissani, joten heihei sosiaallinen elämä kevätkaudella. Tai no kaikesta sosiaallisesta elämästä on vaikea kiemurrella, koska nykyään sosiaallinen elämä aina koputtaa tarmokkaasti huoneeni ovelle, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä mukana.

Ah. Mut on niin ihana olla koulussa ja nauttia jonkinlaisesta älyllisestä elämästä, jota ei juurikaan ollut vuodessa kaupan kassalla. Tosin tänään olen kuunnellut koko päivän sitä YLEn pääradiokanavaa, josta tulee enemmän puhetta kuin musiikkia. (tai siltä ainakin tuntuu) Ja koska en viimeaikoina ole kuin lueskellut joka päivä vähän hesarin verkkosivua, niin tuntuu, että vasta nyt heräsi kunnolla siihen, miten paljon talouskriisistäkin keskustellaan. Pitäisi varmaan katsoa/kuunnella/lukea uutisia enemmän. Tosin niidenkin ongelma on, se että ainakin tämän päivän radion kuuntelun perusteella aihe on sellainen, että kaikki kiertelevät sitä, eikä kukaan sano mitään suoraan.

Terveysasemalla meni ihan positiivisesti, puhelimessa riitti kun jonottaa 10 minuuttia ja paikan päällä 45min varatusta ajasta. Lisäksi hoitsutäti oli kamalan mukava, harmittaa että keskustelin sen kanssa siitä että kunnalliselle ei ole aina kiva tulla kun olisi pitänyt sanoa, että teet loistavaa työtä, kiitos siitä. Aina ei vain osaa olla.

Nyt päivän ainut ongelma on että menetän luultavasti illan kivat aktiviitetit ja olen taas väärässä paikassa tavaroiden kannalta. Piirtolautani ja tenttikirjat ovat Granissa, pitäisi tehdä pari graafista jutskaa ja lukea tenttiin maanantaiksi. Ei huvittaisi yhtään matkustella tuntia Espoon halki ja palata sitten takaisin, koska läppärissäni en saanut enää päälle huijausta, joka olisi antanut asentaa open canvasin trialin vielä kerran ja photoshoppini koodit olen kadottanut jonnekin. (Pitäisi siis tehdä jutut tällä koneella jos haluan tallentaan, tietysti olisi mahdollisuus piirtää ilman wacomia, mutta olen niin tottunut siihen, että olen uusavuton ilman sitä.) = Suuret on murheet.

-> aamupalalle ja sitten vielä hetkeksi nukkumaan.

Sopeutuminen rumiaisiin on sopeutunut mainiosti. Asuntolassa asuminen on hauskaa ja ekat bileetkin täällä oli aika villit, olin aika tavallinen kääliö itseni kunhan saan tarpeeksi viinaa. Tuli ainakin tutusttua hyvin muihin ihmisiin, tai jotain. Oli vain aamulla hieman nihkeän rankkaa suoriutua luennolle kahdeksaksi, onneksi täällä voi herätä, kiskoa vaatteet päällee ja mennä seuraavaan rakennukseen kouluun. Suihkussakin tuli käytyä vasta tauolla pikaisesti.

Tyyppejä täällä on kyllä moneen lähtöön. Naapurihuoneessa asuu tyttö, jonka kanssa tuntuu et oltas tunnetti puoli ikuisuutta. Lisäksi pari kurppaajaa ja lautapelaajaakin ovat paljastaneet itsensä. Pelottaviakin tyyppejä on, kuten yläkerran horoskooppimies, joka haluaa vaihtaa huonetta sen takia, että hänen huoneeseensa levittäytyy huonoa ilmapiriiä. Lisäksi kyseinen tyyppi kysyy ekaksi horoskooppisi, ja jos se ei matchaa hänen omansa kanssa niin tyyppi häipyy paikalta. Lucky me, sillä henkilö on myös rasisti ja vihaa homoja.

Sieluani ei ole vielä syöty, joten lähden lauantaina aamulla larppaamaan jonnekin Tampereen taakse (Pitäisi ehkä selvittää minne kun kummiskin ajan sinne...) tiukkaa tätiä kasarivaatteissa. Huomenna taas on vain illalla töitä, joten taitaa päivä kulua siivoamisen, pyykkäyksen ja opiskelija-alenusten perässä juostessa.

Lääkäriin meneminen on kyllä vaikeaa. Yleensä saan aina miettiä pitkään, että onko tää juttu nyt lääkärikäynnin arvoinen vai ei. Pentuna sai olla vaikka 39'c kuumetta viisi päivää ja hyvin siitä selvisi ilman kenenkään apua. Viimeiset kolme päivää olen kärsinyt kivoista hengitysoireista, eli sen saa henkeä, en pysty nukkumaan ja hengitys vinkuu jatkuvasti. Olisi tänäänkin jäänyt varmaan soittamatta terveyskeskukseen ellei äiti ennen Kroatiaan lähtöään olisi vihjannut että ehkä kannattaisi. Vaikeinta lääkäriin menemisessä on se fiilis, että ei tiedä meneekö sinne nyt aiheesta vai ei.

Jonotin ensin puolituntia puhelimessa saadakseni ajan. Ilmeisesti rohisin niin uskottavasti, että sain sellaisen jopa aamuksi. Terveysasemallakin meni sellainen puolitistatuntia, lopputulos oli että mulla voisi ehkä olla hyvin pieni astma jota ei voida diaknosoida astmaksi. Lisäksi arvojenkin saaminen oli vaikeaa, koska puhalsin siihen mittariin ensin yli 700. (Mittarin asteikko loppuu 700) Lääkäri ei tosin suostunut huomioimaan sitä, koska en ollut kaksimetrinen mies ja tulos oli mahdoton. Onneksi olin seuraavilla puhalluksilla kiltti ja puhalsin normilukemia. Annettu lääkekin auttoi vähän joten sain laittaa melkein 50e astamalääkkeeseen niin katotaan auttaako se. Oli ihan positiivinen kokemus, koska eniten pelkäsin sitä, että "Sulla on flunssa, se ettet saa henkeä, etkä pysty nukkumaan on vaan ihan normaaleja oireita, mitäköhän yskänlääkettä sä haluaisit.." (Skeptinen asenteeni johtuu hieroja äidilleni tehdystä ehdotuksesta murtuneeseen käteen. Ota buranaa ja sairaslomaa et saa.)

Vietän nykyään joka yö liikaa aikaa eteisessä tutkimassa saapuvia kirjeitä. Viime yö oli kolmas, jossa esiintyy valkoinen A3 kokoinen yhden paperin sisältävä kirjekuori. Opiskelupaikkojen hyväksytyt ja hylätyt kirjeet vaivaat uniani, vaikka olen jo hyväksynyt sen että ensivuosi vietetään haaga-heliassa ja se siitä. Humanistisen kirje siis vielä puuttuu, mutta tiedän mitä siinä sanotaan, mutta toisen kirjan lukeminen tosi hyvin (uskonnot) ja toisen kirjan lukeminen tosi paskasti (kielioppi) ei tue yhtälöä, jonka toisessa päässä olisi paikka yliopistossa. Unestani on onneksi monenlaisia variaatioita ettei kävisi tylsäksi. Kaikki unet alkavat samalla tavalla, herään ja menen eteiseen.

Eteisessä odottaa:

1. Normaali kirje, en edes katso sitä, vilkaisen vain etten tullut hyväksytyksi.
2. Paksumpi valkoinen kirje jonka avaan nopeasti, ilmoitus siitä että olen hyväksytty... mutta lappeenrannan teknilliseen opistoon. WTF.
3. Taas ohut kuvausta vastaava kirje jonka avaan hitaasti, sisältä löytyy A3 kokoinen todella ruma glitterjoulukortti vuodelta 1998, ja postin kirje aiheesta, että valitettavasti hukkasivat sen 10 vuotta sitten.
4. ??? Odotan innolla ensi yötä.

Kaiken tämän lisäksi halutaan ostaa ensivuodeksi orjapiiskuri ja piiska.

Postiluukusta tipahdellut pari opiskeluaiheista kirjettä. Valtiotieteelliseen ei yllätyksellisesti menty lukemalla kirja ensin puoli kertaa joskus keväällä ja sitten pääsykoeaamulla kerran, olin sentään varasijalla 14 ja 4,5 pistettä olisi tarvinnut saada lisää, mutta kokemus oli sekin. Tyytyväinen olen, että se aineistotehtävä meni aika kivasti.

Haaga-Heliaan taas pääsin ihan vain rastittamalla randomilla abc kohtia ja kirjoittamalla kuinka kiva oikein olen. Et Jee! Mulla on opiskelupaikka ja lisäksi myös työpaikka opiskelujen ohessa kivalla sopimuksella. (Mihin mä tuolta karkaisin) Eli nyt on edes jotkut suunnitelmat tiedossa. Tietojenkäsittelystä en tiedä onko se yhtään mun juttu lopulta, mutta ainakin vuodeksi kivaa reipasta puuhasteltavaa. Tiedän jo mihin haen ensi keväänä, ellei IT-tradenomiksi ryhtyminen todella ole mun juttu. Olen katsonut nyt tärkeimmäksi räpistellä johonkin suuntaan, koska yrittämättä jättäminen ja nykyiseen työpaikkaan pysyvästi jääminen kuulostaisi todella karmealta.

Mulla on siis aavistus siitä missä olen menossa suunilleen ensilukukautena. Humanistisen tiedon uupuu, mutta veikkaan kieliopin saaneen minusta pahan niskalenkin, joten sieltäkin tulee yksipaperinen kohtelias ilmoitus.

Tanaan vietataan vikaa paivaa Koreassa, huomenna pitaisi saada kaikki tavarat rahdattua lentokentalle, niin ehditaan klo 10.15 lahtevaan lentoon, joka on suomessa perilla joskus iltapaivalla.

Seoulissa on aika erilaista kuin Tokiossa, ollaan lahinna tallusteltu ympariinsa tassumme kipeiksi ja tutkittu paikkoja. Eilen kaytiin sellaisessa pienessa liikkeessa ostamassa korealaiset perinnevaatemekot, joita sai jopa meidan kokoamme. Olivat aika sopoja. Hanbok nimella loytyy vaikka googlesta, jos rattien ulkomuoto kiinnostaa.

Lisaksi eksyttiin myos joenvarsikavelyiden jalkeen paikalliseen Prismaan, tai siis Prisma se olisi varmaan ollut, jos olisi suomessa sijainnut. Erona etta kyseisesta supermarketista sai kaikkea kaniineista kalliisiin viskeihin. Lisaksi aina vallilla soi iloinen musiikki, kaikki tyontekijat tulivat kaytaville, taputtelivat kasiaan ja kumartelivat. Oli kylla mielenkiintoista pallistella millaisista paikoista luultaavasti keksiluokkainen peruskorealainen raahaa ruokaostoksensa mukaan. Sita tavaraa oli mielettomasti ja varsinkin tuoreiden hedelmien osasto oli ihana.

Lisaksi ollaan Seoulissa eraana iltana paasty todistamaan lauluesitysta, kun kasistaan toisia pitava pari kaveli pitkin joenrantaa ja sitten jostain hyppasi lauluryhma laulamaan sille naiselle kaikkea kivaa, kunhan mies oli ensin istuttanut sen penkille, lisaksi nainen sai kukkia ja mies luki runon. Ja ei, koko tata juttua ei kuvattu romanttiseen komediaan. Taitaa taas menna kategoriaan niista asioista joita et voi nahda suomessa. :D

Oon saanut aika harmillisen vahan kokemuksia kirjoitettua tanne, mutta minkas teet. On kylla silti ollut tosi hauskaa. Korea kuittaa.